AVOIN PORTFOLIOHAKU / Vantaan Aviapolis / kysymykset ja vastaukset

Kysymys:

Hakuilmoitus vaikuttaa olevan suunnattu kuvataiteilijoille. Voivatko muiden alojen taiteilijat osallistua hakuun? Itse olen julkisessa tilassa työskentelevä tanssitaiteilija ja aihepiiri kiinnostaa minua kovasti. 

Toinen kysymys on, että onko tilaajan kannalta ongelma mikäli laskuttava yhteisö on ns. ”kolmas osapuoli” kuten esim. tanssin aluekeskus, joka sitten maksaisi summasta taiteilijalle palkan? Summa 5000€+alv. pysyisi tilaajalle samana. 

Vastaus:

Ei ole mitään estettä hakea muiden alojen taiteilijana. Laskutuksen voi hoitaa kolmannen osapuolen kautta.

Kysymys:

Portfolion kuvamäärä on rajoitettu 8 kappaleeseen. Kolmiulotteisen teoksen esittely yhdellä kuvalla on kuitenkin haasteellista, koska se näyttää vain yhden puolen teoksesta.

Kysymys: Onko sallittua että portfoliossa on 8 teosesittelysivua siten, että esimerkiksi yhdellä sivulla esitellään teos kahdella kuvalla (eli kuvia olisikin yhteensä 16, teoksia 8)?

Vastaus:

Yhden teoksen esittely useammalla kuvalla on sallittua, kun teosten määrä pysyy kahdeksassa.

Kysymys:

Hakemuksessa kerrotaan että työ ajoittuu kolmen kk ajalle ja palkkio on tästä 5000e + alv. Onko tähän ajateltu siis millaista työaikaa. Onko kyseessä siis osapäiväinen työ vai miten työaika on rajattu ja ajateltu suhteessa tuohon palkkioon?

Vastaus:

Hankkeessa ei ole määritelty tiettyä työaikaa. Taiteilijoiden on mitoitettava työnsä niin, että palkkio vastaa käytettyjä resursseja. Yhteisiin kokouksiin osallistuminen on luonnollisesti tärkeää.

Kysymys:

Onko teostiedot oltava erillisenä dokumenttina portfoliossa vai voiko ne liittää teoskuvan yhteyteen?

Vastaus:

Teostiedot voi liittää myös kuvan yhteyteen.