Kaupunkisuunnittelu

Taide lisää alueen arvoa, tekee arjesta värikkäämpää ja tuo uusia näkökulmia ympäristöön. Taide luo alueelle vahvempaa identiteettiä ja lisää sen kiinnostavuutta.

Taidesuunnitelma- tai kaava on hyvä tapa ohjata rakentamista ja siten luoda laadukkaampia, miellyttävämpiä ja moni-ilmeisempiä ympäristöjä. Taiteen avulla rakennetaan ympäristöä, jossa viihdytään ja jonne halutaan!
Kaupungeissa teokset voivat olla toiminnallisia. Taiteen ohella ne voivat olla istuimia, pöytiä, esiintymislavoja, pysäkkikatoksia, oleskelualueita, pyörätelineitä tai leikkipaikkoja.

Julkinen taide myös vähentää ilkivaltaa.

Tuusulan Rykmentinpuisto

AsiakasTuusulan kunta
Valmistumisvuosi2017

Rykmentinpuiston entiselle varuskunta-alueelle rakentuvalle asuinalueelle tehtiin alueen historiaa kunnioittava ja sen nykypäivään kytkevä taideohjelma. Ohjelman avulla alueelle syntyvä laaja ympäristötaiteen kokonaisuus ohjaa asukkaita aktiiviseen elämäntapaan vuoropuhelussa sinne sijoitettavien Aune Laaksosen Taidesäätiön ja Lars-Gunnar Nordströmin säätiön taidekokoelmien veistosten kanssa.

rykmentinpuiston-taideohjelma

Tesoman Tuomarinkadun korttelikilpailu

TaiteilijaTuula Lehtinen
AsiakasTampereen kaupunki
Valmistumisvuosi2016

Tampereen kaupungin kaupunkikehitys, kiinteistötoimi ja maankäytönsuunnittelu järjestivät 7.3.-17.6. korttelikilpailun yhdessä Oma Tesoma -hankkeen kanssa. Kilpailulla etsittiin Taimiston ja Tuomarinkadun kortteleihin arkkitehtonisesti laadukkaita resurssiviisaita ratkaisuja. Kilpailijoiden edellytettiin sisällyttävän suunnitelmiin myös taiteen rooli laadukkaan asuinympäristön luomisessa.

Frei Zimmer, Tuula Lehtinen taiteilijana ja Heini Orell taideasiantuntijana, osallistui kilpailuun osana Master Kodit Oy:n tiimiä. Pääsuunnittelijana kilpailuehdotuksessa toimi Arkkitehtuuri Oy Lehtinen Miettusen Lasse Lehtinen, sekä Anniina Ruuhilahti ja Sakari Miettunen.

Tiimin kilpailuehdotus ”Lyhdyt” voitti kilpailun.

”Ehdotus antaa lupaavan kuvan taiteen liittymisestä uuteen asuinkortteliin ja värit ovat olennainen osa ehdotuksen arkkitehtuuria. Taide on otettu laajasti huomioon ja integroitu monin tavoin kilpailuehdotukseen, erityisesti talojen piha-alueilla sekä keskusaukion yhteydessä.”

Lahden Merrasjärven Tähtikylän aluetaidekonsepti

AsiakasYIT Rakennus Oy
Valmistumisvuosi2015

Frei Zimmer voitti YIT:n järjestämän Lahden Merrasjärven Tähtikylän aluetaidekonseptikilpailun. Frei Zimmerin Lintukoto -ehdotus tuo Merrasjärven Tähtikylän pääteokseksi värikkään teoskokonaisuuden joka voi olla leikkipaikan veistoksellinen kiipeilyteline tai rakennusten julkisivujen värisuunnitelma. Taiteilijaksi ehdotimme ruotsalaista Jacob Dahlgrenia.
Vuosittain tilattavat kotipesä-teokset tarjoavat paikallisille taiteilijoille työmahdollisuuksia ja niiden ympärille rakennetut tapahtumat synnyttävät alueelle yhteisöllisyyttä ja ajallisen jatkumon.
Taiteilijan/muotoilijan palkkaaminen osaksi työryhmää mahdollistaa toteutuksen, jossa taide integroidaan rakentamiseen ja saada alueelle lisää visuaalisesti kekseliäitä yksityiskohtia, omaleimaisuutta ja asumismukavuutta.
Valosuunnitelman tekeminen luontoa esille tuoden ja kunnioittaen sekä asukkaita ajatellen varmistaa, että Merrasjärven Tähtikylä on viihtyisä ja näyttävä asuinalue myös pimeinä vuodenaikoina.
Tutustu Lintukodon -koosteeseen.

Tampereen Tulli – Taide- ja kulttuuristrategia

AsiakasTampereen kaupunki
Valmistumisvuosi2015

Tullin alueen maankäytön ja liikenteen yleissuunnitelma kattaa Tullin kaupunginosan lisäksi Tampere-talon ja Tampereen yliopiston alueet. Yleissuunnitelman tarkoituksena on olla kokoava koko alueen kattava suunnitelma, jonka perusteella voidaan laatia yksityiskohtaisempia asemakaavoja ja katusuunnitelmia. Siinä täsmennetään kehittämiskeinoja, joilla tuetaan alueen kehittymistä entisestä teollisuus- ja varastoalueesta monipuoliseksi ja eläväksi kaupunginosaksi, jossa on työpaikkojen lisäksi myös asumista ja erilaisia palveluja sekä tapahtumapaikkoja.

Taide- ja kulttuuristrategia on osa yleissuunnittelua, joka koostuu Tullin alueen maankäytön suunnittelusta, katuhierarkian ja liikenteen suunnittelusta ja valaistuksen yleissuunnittelusta. Strategia toteutettiin vuoropuhelussa muiden suunnittelualueiden kanssa.

tampereen-tulli-taide-ja-kulttuuristrategia-09112015

Tampereen Vuores

AsiakasTampereen kaupunki
Valmistumisvuosi 2007, 2014-

Vuoreksen taideohjelma on tärkeä osa kaupunginosan suunnittelua. Ensimmäinen versio ohjelmasta laadittiin vuonna 2007 Vuores-projektin tilauksesta. Suunnitelma rahoitettiin osana Luova Tampere-pojektia. Suunnitelmassa taiteen lähtökohdiksi määriteltiin luonto, konkretia – betoni ja valaistus.

Suunnitelma tehtiin kokonaan uusiksi vuonna 2014. Uudessa suunnitelmassa huomioidaan mm. kaupunginosakohtaiset erityispiirteet ja tapahtumapaikat.

Luonnon heijastumia – Vuoreksen taideohjelma 2014 (pdf)

Vuoreksen taideohjelma 2007 (pdf)

Porvoon Länsiranta

AsiakasPorvoon kaupunki
Valmistumisvuosi2014

Porvoon Länsirannalle rakentuu upea uusi asuinalue. Kaupunginosasta on haluttu tehdä alusta pitäen laadukas. Osana laatua on taide. Frei Zimmer teki vuonna 2014 Porvoon kaupungin tilauksesta alueelle oman taideohjelman. Taideohjelman PDF / Konstprogram för västra åstranden 2014

Länsirannan taideohjelmaa tehtiin tiiviissä yhteistyössä paikallisten taiteilijoiden kanssa, jotka osallistuivat innokkaasti ideointiin. Tämä näkyy mm. alueelle kehitetyssä vaihtuvan kuraattorin mallissa ja taiteen monipuolisissa sijaintipaikoissa. Alueella rakennetaan jo. Kokonaisuudessaan Länsirannan alue valmistuu joskus 2020-luvulla.