Search

Saarikellon päiväkoti

Saarikellon uusi päiväkoti korvaa alueelta huonokuntoisena puretun yksikön ja on toteutettu pääosin puurakenteisena. Päiväkodin sisätiloista tavoiteltiin selkeitä, levollisia ja lasten leikkiminen sekä liikkuminen eri vuodenaikoina on huomioitu leikkipihan ja tontin suunnittelussa.  Päiväkoti tarjoaa tilat kuudelle päiväkotiryhmälle. Lisäksi tilat tulevat palvelemaan myös alueen asukkaita iltaisin ja viikonloppuisin. 

Saarikellon päiväkotiin toteutettiin kaksi taidehanketta, toinen pihaan osaksi suurta tukimuuria ja toinen sisälle kaksikerroksiseen aulatilaan. Kuvataiteilija Tamara Piilola toteutti päiväkodin pihaan teoksen, joka painatettiin muuriin kiinnitetyille julkisivulevyille. Teoksessa on kuvattuna keväinen metsä, johon lehdet ovat vasta puhkeamassa. Teoksen nimi Kasvun paikka peilaa päiväkodin merkitystä sekä luonnon kiertokulkua. Aihe on saanut innoituksensa päiväkotia ympäröivästä metsästä ja teos toimii myös lasten leikkien näyttämönä. 

Sisältä aulatilasta löytyy tamperelaisen kuvanveistäjä Petri Kiviniemen teos Iloa Ilmassa. Teos koostuu aulan katosta vaijereiden varassa roikkuvista yhdeksästä perhosesta, joiden materiaalina on ruostumaton peiliteräs. Perhonen on teoksessa muutoksen ja kasvun symboli ja viittaa oppimisen prosessiin. Tilassa liikkuvat ihmiset ja ympäristö heijastuvat perhosten peilimäisestä pinnasta tehden teoksesta ja sen ympäristöstä alati muuttuvan. Iloa ilmassa ei ole koskaan täysin samanlainen vaan se elää ajassa ja katsojan mukana. Myös perhosiin kohdistuvat valot luovat heijastuksia ympärilleen. 

Saarikellon päiväkoti

Referenssit, Toimitilat
Taiteilija: Petri Kiviniemi ja Tamara Piilola
Asiakas: Jalon Rakentajat
Valmistumisvuosi: 2026