Vaasan keskussairaalan taidekokonaisuus

Vaasan keskussairaalan uuteen H-rakennukseen toteutettiin monipuolinen taidekokonaisuus piristämään asiakkaiden ja henkilökunnan arkea. Kokonaisuudessa nähdään yhdeksän taiteilijan tilaustöitä, erilaisia valokuvapainatuksia sekä noin 70 Pekka Lindin taidekokoelmasta deponoitua teosta, joita on sijoitettu niin käytäville, päiväsaleihin, ravintolaan sekä henkilökunnan tiloihin. Frei Zimmer toimi hankkeessa taidekoordinaattorina.

Vaasan keskussairaalan hallitus asetti toimikunnan valmistelemaan hanketta vuonna 2019, ja Frei Zimmer voitti taidekoordinoinnin kilpailutuksen keväällä 2020. Koordinointi aloitettiin taideohjelman laadinnalla, jonka jälkeen ohjelman tavoitteiden mukaista kokonaisuutta työstettiin vuorovaikutuksessa taidetyöryhmän, taiteilijoiden, sairaalan tulevien käyttäjien sekä muiden yhteistyötahojen kanssa. Hanke saatettiin onnistuneesti maaliin syksyllä 2022 suunnitellussa aikataulussa ja budjetissa pysyen.

Vaasan keskussairaalan taidekokonaisuus

Referenssit, Toimitilat
Taiteilija: Paula Blåfield, Geir Byrkjeland, Terhi Ekebom, Elina Försti, Teija ja Pekka Isorättyä, Kim Jotuni, Sandra Kantanen, Laura Pehkonen, Janna Syvänoja
Asiakas: Pohjanmaan hyvinvointialueen kuntayhtymä
Valmistumisvuosi: 2022