Rykmentinpuisto on entinen Hyrylän varuskunnan alue, jonne rakentuu tulevien vuosien aikana koti jopa 15 000 ihmiselle. Se on raikas kyläkaupunki, jossa elävä kaupunkikeskus ja sen ympärille rakentuvat vehmaat puistokylät yhdistyvät. Puustellinmetsä on Rykmentinpuiston ensimmäinen valmistuva osa-alue.
Rykmentinpuiston alueelle on vuonna 2017 laadittu taideohjelma, jonka mukaisesti taidetta toteutetaan muun rakentamisen tahdissa. Puustellinmetsään on jo toteutettu kaksi tilausteosta, Pekka Jylhän Auringon silta ja Michael Johanssonin Déjà vu – Some Assembly Required sekä tuotu kokoelmateoksina viisi teosta, Kaisu Koiviston Teknoluonto I ja Observatorio ja L.G. Nordströmin teräsveistokset Elementti, Veistos, Kasvavat dimensiot ja Rinnakkaisulottuvuus. Myös laajemmalle alueelle levittäytyvän Vesa-Pekka Rannikon Kirjoverkkoperhosen osia voi nähdä Puustellinmetsän alueella. Nyt haussa on kolme taiteilijaa rinnakkaisen luonnostilaukseen, jonka tavoitteena on toteuttaa teos Puustellintorille.

Puustellintori muodostaa Puustellinmetsän keskeisen aukioalueen, jota alueen valmistuttua tulee reunustamaan 1–2 kerrosta muuta rakennetta korkeammat, aksentinomaiset rakennukset. Teokselle on rajattu torilta tila, joka huomioi kulun kävely- ja pyöräilytiellä, sekä pelastuslaitoksen tilavarauksen nostokalustolle. Taiteen tilavarauksen sisällä sijaitsee valaisinpylväs, joka on mahdollista ottaa osaksi teosta.Teoksen toivotaan muodostavan paikalle selkeän maamerkin.

PALKKIO LUONNOSTYÖSTÄ
Luonnostyöstä maksetaan valituille taiteilijoille luonnospalkkio 3000 € + alv.
Toteutusbudjetti teokselle on luonnospalkkion lisäksi 91 000 € + alv sisältäen kaikki taidehankkeen kulut.
AIKATAULU
Portfoliohaku päättyy 21.2.2025 klo 12.00. Tämän jälkeen saapuneita portfolioita ei huomioida. Päätös valituista taiteilijoista pyritään tekemään portfoliohakuun ilmoittautuneiden joukosta maaliskuun alussa. Rinnakkainen luonnostilaus käynnistetään heti valinnan jälkeen aloituskokouksella 11.3. klo 15–17 ja luonnosten tulee olla valmiina elokuussa 2025. Tavoitteena on, että teos olisi valmis kesään 2026 mennessä.
TAITEILIJAVALINTA
Portfoliohaun järjestää Tuusulan kunta ja päätöksen taiteilijavalinnoista tekee Tuusulan taideohjelmien ohjausryhmä, johon kuuluvat:
- PJ Minna Tuominen, Tuusulan taidemuseon intendentti
- Mia Järvinen, Kunnanpuutarhuri
- Jouni Määttä, Rykmentinpuiston projektipäällikkö
- Helena Sundström, Rykmentinpuiston infran projektipäällikkö
- Sanna Tuhkunen, kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta
- Markus Meckelborg, kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta
- Pirjo Lehtonen, kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta
- Kaarle Ranta, tuottaja
- Laura Lehtinen, Frei Zimmer Oy (sihteeri)
Portfolioiden arvioinnissa huomioidaan taiteilijoiden aikaisempi kokemus julkisesta taiteesta, taiteellisen tuotannon taso sekä potentiaali tuottaa kohteeseen soveltuva teos.
Rinnakkaisen luonnostilauksen vaiheessa arviointiryhmään liittyvät taiteilijajäsen Kim Simonsson sekä viereisen taloyhtiön edustaja.
KUKA VOI HAKEA?
Ehdokkaaksi voivat ilmoittautua kaikki Suomessa toimivat ammattikuvataiteilijat tai työryhmät, joiden jäsenistä vähintään yhden on oltava ammattikuvataiteilija. Pätevyyden osoituksena on aktiivinen ja ammattimainen näyttely- tai muu taiteellinen toiminta. Tämän lisäksi vaaditaan joko Suomessa tai ulkomailla suoritettu taidealan ammattitutkinto tai jonkin valtakunnallisen taiteilijaliiton jäsenyys. Lisäksi vaatimuksena on, että valitulla taiteilijalla tai työryhmällä on y-tunnus, hän kuuluu ennakkoperintärekisteriin ja hänellä on YEL-vakuutus.
TEKIJÄNOIKEUS
Portfolion tekijänoikeus säilyy taiteilijalla. Portfoliohaun järjestäjällä ei ole oikeutta käyttää, julkaista tai muutoin hyödyntää portfoliohakuun jätettyä materiaalia tai niistä otettuja kuvia, eikä siirtää oikeuksia eteenpäin kolmansille osapuolille.
HENKILÖTIETOJEN SUOJA
Portfoliohaun järjestäjä käsittelee hakuun osallistuneiden henkilötietoja EU:n ja kansallisen tietosuojalainsäädännön mukaisesti haun toteuttamiseksi. Henkilötietoja ei luovuteta kolmansille osapuolille eikä käytetä muihin tarkoituksiin. Henkilötiedot kerätään rekisteröidyltä itseltään portfoliohakuun osallistumisen yhteydessä. Henkilötiedot poistetaan viimeistään, kun taidehanke on kokonaisuudessaan päättynyt, eikä henkilötiedoilla ole enää käyttötarvetta. Osallistumalla portfoliohakuun annat suostumuksesi siihen, että henkilötietoja käsitellään edellä kuvatun mukaisesti.
MITÄ MATERIAALIA TULEE TOIMITTAA?
Hakijoilta pyydetään seuraavia hakuliitteitä:
- 3–5 työtehtävän kannalta relevanttia teosreferenssiä kuvineen sekä tekstimuotoiset kuvaukset referenssiteoksista tai teoskokonaisuuksista sisältäen tiedon mahdollisista tilaajasta tai yhteistyökumppaneista. Mikäli kyseessä on ollut työ osana työryhmää, myös oman työosuuden kuvaus on tärkeää.
- CV
Lisäksi hakemuksen ”vapaa kuvaus” -kohtaan tulee kirjoittaa vapaamuotoinen motivaatioteksti (enintään 500 merkkiä) siitä, miksi juuri sinä haluaisit toteuttaa suunnittelun teoksen.
Referenssit ja CV tulee toimittaa yhdeksi pdf-tiedostoksi koottuna tiedostona. Tiedosto voi olla maksimissaan 20 Mt. Luonnoksia tälle paikalle toteutettavasta teoksesta ei huomioida arvioinnissa.
KYSYMYKSET JA VASTAUKSET
Mahdolliset esitetyt kysymykset ja vastaukset toimitetaan hakusivulle (https://freizimmer.fi/avoin-portfoliohaku-rykmentinpuiston-puustellintori/) sitä mukaan, kun niitä ilmenee. Hakua koskevat kysymykset tulee esittää viimeistään 6.2.2025 klo 15 mennessä.
Lisätietoja portfoliohausta:
Laura Lehtinen
Frei Zimmer oy
laura.lehtinen@freizimmer.fi
p. 050-3793555